Laakkonen Jyväskylä ja Skoda jatkavat Kirittärien pääyhteistyökumppaniryhmässä

31.7.2019 klo 15:30








Laakkonen Jyväskylä ja vahvassa myynnin kasvussa oleva Skoda jatkavat yhteistyötä Kirittärien kanssa myös tulevaisuudessa.

Vastikään allekirjoitettu jatkosopimus on kaksivuotinen ja on luontevaa jatkoa jo aiemmin tehdylle kahden aikaisemman vuoden yhteistyölle. Laakkonen ja Skoda kuuluvat kausien 2020 ja 2021 aikana Kirittärien pääyhteistyökumppaniryhmään.

”Positiivisia uutisia on mukava kertoa taas kerran yhteistyökumppanirintamalta. Laakkonen ja Skoda luottavat meihin ja meillä puolestaan on suuri kunnia saada tehdä yhteistyötä tällaisten brändien ja osaajien kanssa kuin mitä Laakkonen ja Skoda ovat. Uusi sopimus on meidän mittapuilla mitattuna hyvinkin merkittävä taloudellisesti ja mikä parasta, se on myös pitkäaikainen. Viime aikojen tapahtumat, monivuotiset kumppanuussopimukset, antavat meille seurana tukevaa selkänojaa rakentaa tulevaisuutta”, Kirittärien seurajohtaja Petri Kaijansinkko toteaa kiitollisena.

”Yhteistyömme Kirittärien kanssa on ollut nämä kaksi aiempaa vuotta hyvin luontevaa ja positiivista. Superpesisjoukkue näkyy hyvin, menestyy ja sen kanssa on hienoa tehdä yhteistyötä monipuolisesti. Meille oli varsin helppo päätös jatkaa yhteistyötä myös seuraavien kahden vuoden ajan”
Laakkonen Jyväskylän Skoda myyntipäällikkö Valtteri Rossi

 

Laakkonen Jyväskylä

Skoda