Superin leiriraportti 10.-12.2.

13.2.2017

Kirittärien superpesisjoukkue vietti viime viikonloppuna harjoitusleiriä muiden joukkueiden jo pelatessa Halli SM alkuturnauksiaan. Joukkueen kuopus Silja avaa hieman viikonlopun tapahtumia.

Viikonloppu meni vauhdikkaasti. Perjantaina aloitimme viikonlopun yhteisellä palaverilla, jossa kävimme läpi aikaisempia harjoituspelejä. Sen jälkeen pääsimme katsomaan Hippohallille kasvanutta ”nurmea”. Olipas se mukavaa taas pitkästä aikaan päästä lyömään oikein kunnolla.

Lauantaina muiden superin joukkueiden pelatessa halliturnauksiaan, me suuntasimme matkamme Graniittiin kuntopalloja viskomaan. Ja hyvinhän ne lensivätkin. Aamutreeni päätettiin vielä lajitoistoihin. Kotona nukuttujen päiväunien jälkeen kokoonnuimme Hipposhalliin kuuntelemaan luentoa hyvästä ravitsemuksesta. Sen päälle siirryimme radalle testaamaan kennoilla kuinka se juoksu kulkee tähän aikaan talvesta. Päivä päätettiin vatsalihastestillä.

Sunnuntaiaamusta kokoonnuimme valmistelevaan treeniin Hipposhallin viheriölle. Aamutreenin jälkeen maistui runsas Hotelli Alban brunssi hyvässä seurassa. Puolelta päivin oli aika marssia jälleen Hipposhallille kauden kolmanteen harjoituspeliin. Vastaamme saapuivat Hyvinkään Tahkon Leidit.

Peli oli hyvää harjoitusta. Pääsimme kaikki kokeilemaan pelaamista osa vanhoilla tutuilla pelipaikoillaan ja osa hieman uudemmilla. Parin tunnin tahkoamisen päätteeksi peli päättyi meidän selkeään voittoon 2-0 (4-0, 7-4). Minun iltapäiväni jatkui vielä B‐tyttöjen ottelulla niin ikään Tahkoa vastaan. Peli oli tasainen ja päättyikin tasapeliin 1-1 (2-3, 4-3).

Kokonaisuudessaan viikonloppu oli oikein onnistunut. Mikäs tässä on treenatessa ja pelatessa Jyväskylän hyvissä olosuhteissa, hyvässä valmennuksessa ja huolloin toimiessa erinomaisesti.

Tästä on hyvä jatkaa kohti halli sm‐turnauksia!

 

-Silja