Kirittäret huippuotteluun Lapualle

31.5.2015

Yksi kevään odotetuista huippuotteluista on luvassa sunnuntaina, kun Kirittäret matkaa Lapualle hallitsevan mestarin vieraaksi.

Kotijoukkue on saalistanut neljästä pelistään kahdeksan (8) pistettä ja parantanut otteitaan kierros kierrokselta. Virkiän joukkueessa on tapahtunut merkittäviä muutoksia tälle kaudelle, esimerkiksi lukkari Elli Kattelus on uusi Jenna Kammi-Rahnaston siirtyessä Raumalle. Lisäksi alkukautta on varjostanut huippuetenijä Emmi Viitalan poissaolo loukkaantumisen vuoksi kokoonpanosta. Ulkopeli Lapuan joukkueella on kuitenkin ollut totutun pitävää, sen sijaan sisäpelissä juoksujen teossa on ollut vielä tehot aikaisempia kausia vähäisemmät. Mielenkiintoista on nähdä joko Viitala palaa kokoonpanoon sunnuntaina Kirittäriä vastaan.

Kirittärien alkukausi on ollut vakuuttava, neljä puhdasta voittoa neljästä ottelusta juoksuerolla 40-3. Nyt kuitenkin edessä on alkukauden tähän mennessä suurin mittari ja vieläpä vieraskentällä.
Viime syksyn finalistien kohtaaminen on taatusti sykähdyttävä tapahtuma ja molemmilla joukkueilla on latausta peliin riittävästi. Kirittäret pääsee otteluun hyvässä terveystilanteessa, periaatteessa joukkue on täysin terve.
"Hienoa päästä pelaamaan Lapuaa vastaan, nähdään varmasti missä mennään. Me on pelattu etenkin ulkopelissä todella hyvin, sisäpelissä löytyy vielä parannettavaa. Latausta ja tunnetta riittää, toivottavasti ei mene yli vielä tässä vaiheessa kautta" , toteaa Kirittärien Emma Nieminen.