
Kirittärien kausi päättyi puolivälieriin
Kolmas puolivälierä pelattiin 15.8. Tampereella.
Kirittäret taipui Tampereen Manse PP:lle kolmannen kerran puolivälieräsarjassa ja näin kausi 2025 päättyy Kirittärien osalta tähän. Kirittäret oli kipuillut kahdessa ensimmäisessä pudotuspeliottelussa sisäpelinsä kanssa, mutta ulkopeli antoi mahdollisuuden pärjätä. Viimeisessä pelissä sisäpeliä saatiin jo hieman pyörimään, mutta kovasta taistelusta huolimatta Mansen lyöjien huima vire johdatti tällä kertaa kaverin voittoon. Kirittäriltä ottelussa palkittiin 2.palkinnolla Kirittärien kaikki juoksut (4 kappaletta) tässä ottelussa lyönyt Tinja Töyrylä, sekä 1.palkinnolla hienosti lautasen äärellä esiintynyt Mari Mantsinen. Kirittärien faneja oli myös ilahduttavasti lähtenyt runsas joukko Kauppiin ja kannustushuudot raikasivatkin komeasti läpi ottelun ja fanijoukko kiitti myös upeasti omiaan kaudesta pelin jälkeen.
Mattias Kitola kommentoi ottelun jälkeen ottelua, puolivälieräsarjaa ja kautta kokonaisuudessaan:
”Tästä ottelusta ensin, tänään tuntui kopinnostopalot maksavan meille korkeaa hintaa. Pelattiin paras sisäpeliä, mutta näissä kopinnostopaloissa ei ollut pelkästään viimeisen nostoja tolpasta, vaan että oli paikkoja joissa olisi voinut nostaa jo aikaisemmin. Manse joutui koko ajan ansaitsemaan meidän ulkopelistä. Mitä tulee koko pudotuspelisarjaan niin kyllä me ihan kaikkemme yritettiin. Jokainen kivi käännettiin. Valinnat olivat selkeitä, eli pyrittiin kovalla draivilla tulemaan ja sillä sotkemaan ja raastamaan. Manse pelasi rauhallista peruspeliä ja he ovat kyllä hyviä siinä ja pudotuspelikokemus näkyy heillä pelaajissa kyllä siltä osin. Ottelusarjan osalta ensimmäistä peliä peluutin pikkuisen huonosti sisällä, mutta muuten pystyn selkä suorassa kyllä tämän ottelusarjan osalta kävelemään. Koko kauden osalta kun palataan vuosi taaksepäin ja välierissä tuli 3-0 selkään, niin ensimmäinen lajipalaveri marraskuussa käytiin sitä välieräsarjaa läpi, miksi näin ja miten ollaan valmiimpia kun vastaava tilanne tulee uudestaan vastaan. Nyt tämä sarja kääntyi edelleen 3-0 Manselle ja se tarkoittaa, että vuoden aikana ollaan epäonnistuttu ja minä kannan siitä täyden vastuun. Saatiin ehkä pikkuisen eroa kammettua, mutta tulos on 3-0 ja se on urheilullisesti oikeutettu tulos ja onnittelut Manselle siitä.”
Kirittäret kiittää lämpimästi kaudesta 2025 kaikkia yhteistyökumppaneita ja kannattajia! Hieman happea väliin ja pian palataan jo kauden 2026 osalta!
#Kirittäret #Pesis #Superpesis #Jyväskylä #Liikuntapääkaupunki