Eeva Mäki-Maukola palaa Kirittäriin
Nelinkertaisen suomenmestarin ja kahdesti pelaajien valitsemana kultaisen räpylän saaneen Mäki-Maukolan sopimus kattaa kuluvan kauden 2024 ja option kaudesta 2025.
Viime syksynä uransa tauolle laittaneelle Eeva Mäki-Maukolalle ajatus peliuran jatkamisesta tuli talven ja kevään aikana: ”Tuntuu hienolta ja etuoikeutetulta, että saan mahdollisuuden taas päästä pelaamaan ja nauttimaan pesäpallosta sekä sen tarjoamista hetkistä urheilun parissa. Kaipuu kentille kasvoi talven sekä kevään mittaan, mikä oli itselle osoitus siitä, että palo pesäpalloa kohtaan ei ollut kokonaan sammunut. Uskon, että enemmän olisi harmittanut se, ettei olisi lähtenyt mukaan. Paras ja turvallisin paikka itselle palata pesiskentälle oli tietenkin Jyväskylä ja Kirittäret”, kommentoi Mäki-Maukola tuoretta sopimustaan. Mäki-Maukola on pelannut Kirittärissä kaudesta 2018.
Pelinjohtaja Mattias Kitola on sopimuksesta mielissään: ”Mahtava juttu tottakai, että Mäkki päätti peliuraansa jatkaa. Joukkuetasolla saamme kovan rutiinin huippupelaajan, jolla on kokemus syksyn isoista peleistä ja samalla tuo annoksen lisää johtajuutta pukukoppiin. Henkilökohtaisella tasolla olen innoissani ystävän puolesta, että sisällä roihuaa ja tällainen vielä hieman ehkä erilainen haaste ja uusi sivu löytyi peliuralle. Innoissaan ollaan.”
”On hienoa saada ”Mäkki” takaisin Kirittäriin. Luulenpa, että jokainen naisten superpesisseura ottaisi Mäki-Maukolan joukkueeseensa, jos mahdollisuus siihen annetaan. Mäki-Maukolan ura on ollut huima ja odotan innolla hänen paluutaan kentille. Tämä sopimus on mieluinen yllätys varmasti myös meidän ihanille faneille, pohtii seurajohtaja Laura Nuutinen.
Eeva Mäki-Maukola
- Tilastot: https://www.pesistulokset.fi/pelaaja/6812
- 4 SM-kultaa: 2018-2020, 2022
- 1 SM-hopea: 2021
- Pudotuspelien arvokkain pelaaja: 2022
- Kultainen räpylä: 2022, 2023
- 7 Itä-Länsi-ottelua: 2014–2015, 2017–2019, 2022-2023
- 1 Liitto-Lehdistö edustus: 2017
#kirittäret #liikuntapääkaupunki #pesis #allinoranssi