Merkki on päällä ja kolmospesällä etenijä odottaa kärkkäänä etenemislupaa kotiin. Syöttö nousee ja toiveikas etenijä lähtee kyyryssä kohti kotipesää, mutta selkä nousee pystyyn jo ennen lippua, kun lukkari on huijannut etenijää lautasväärällä. Pari rumaa sanaa pääsee suusta, kun samanaikaisesti lukkari tuulettaa isolla tunteella kaksin käsin juuri ottamaansa kärpästä. Lukkari Mari Mantsinen ei todellakaan ole eilisen teeren tyttöjä. Tai jos tässä nyt eläinmaailmaan on pakko mennä, niin eiköhän hänen kohdallaan tule kettu monelle ensimmäisenä mieleen. Oveluutta pitää olla, millä saadaan lyöjälle mahdollisimman huono syöttö tai etenijä lipsahtamaan pesältä sen verran, että voi ottaa kärpäsen. Syöttötuomarin linjaa ja kaaren kovuutta voi siinä sivussa samalla hieman koetella.
Mari on pelannut vuosien mittaan itsensä Hippoksen yleisön sydämiin kymmeniä kertoja. Armoton taistelija, joka pelaa isolla tunteella. Ei haittaa, vaikka sisäpelissä rooli jää pieneksi, kun lautasen äärellä nähdään sitten aina jotain suurta. Pelaajan fyysisyys ja taktinen osaaminen ovat kehittyneet isoin harppauksin siitä lähtien, kun hän saapui Kirittäriin kaudeksi 2017. Ja menestystä on tullut: kolminkertainen Suomenmestari on valittu jo kahdesti Vuoden lukkariksi ja näillä meriiteillä hän on jo nyt noussut yhdeksi kaikkien aikojen lukkareista. Ja uran paras kausi on Marin omien sanojen mukaan vielä edessäpäin.
Ja onhan tuota lukkarin sielunmaailmaa varmasti vaikea katsomosta käsin ymmärtää. Kuinka se syöttö pysyy lautasella siinä finaalien ratkaisevassakin pelissä, vaikka on jo yksi väärä alla. Paljon voidaan varmaan oppimisen kautta kehittyä, mutta kyllä tämä pelipaikka melkoista luonnettakin vaatii. Harvinaista luonteenlaatua ja -lujuutta. Kun Mari sanoo keskittyneensä talven aikana erityisesti väistöharjoitteluun, niin kyllä siinä jää moni kuulija ihmettelemään, jotta mistä ihmeestä tässä oikein on kyse. Se selviää alla olevasta haastattelusta.
Röntgenhoitajaksi Seinäjoen amk:ssa opiskeleva Mantsinen on persoonana ikuinen valopilkku. Iloinen ilme löytyy vaikeankin pelin jälkeen nopeasti ja naisen positiivisuus on ihailtavaa. Fanikatsomo tavoitti Tohkan pakkauspuuhista Seinäjoella: muuttolinnun tie vie taas kesäksi Jyväskylän Hippokselle. Eihän siihen kauden alkuunkaan ole enää kuin 2,5 viikkoa.
No terve Mari! Minkälainen päivä sinulla on siellä Seinäjoella ollut?
Terve! No eipä ihmeitä – pari treeniä tässä on alla, kouluhommia ja vähän muuttopuuhia. Siinähän se päivä on mennyt.
Teillä oli viikonloppuna ensimmäinen leiri tänä vuonna, kun pääsitte Hippokselle? Mitkä oli fiilikset?
Oli hyvät kelit siirtyä ulos ja hienot fiilikset. Kyllä sen porukasta huomasi, että intoa oltiin täynnä. Oli mukava päästä korkkaamaan Hippos tälle kesälle ja harjoittelemaan vähän uusia juttuja.
Miten talven harjoittelu on omalta osaltasi sujunut? Oletko pystynyt treenaamaan suunnitelmien mukaan?
Olen tyytyväinen. Pieni nilkkavamma tuli Halli-SM:n alkuturnauksessa ja pikku sairasteluja on ollut, mutta lähes koko talven olen pystynyt harjoittelemaan hyvin. Ihan hyvä on tunne tällä hetkellä.
Kerrotko vähän tarkemmin mitä siinä kohtalokkaassa talvipelissä oikein tapahtui. Kotikatsomoissa ainakin monen sydän jätti yhden lyönnin välistä, kun halleissa on usein nähty pahojakin loukkaantumisia…
Tökkäsin tosiaan jalkani joko puiseen kaareen, joka oli asennettu kentän pintaan tai sitten johonkin saumakohtaan, mutta siinä se nilkka sitten vähän muljahti. Joitakin viikkoja siinä meni sitä parannellessa, ennen kuin se alkoi taas kestää sivuttaisliikettä. Mutta nyt on kaikki kunnossa.
Moni joukkueen pelaaja on talven aikana todennut, että harjoitteluun on tullut uusia tuulia. Mikä on tilanne omalla kohdallasi?
No mun kohdalla ei ole varsinaisesti mitään isoa muutosta tullut. Supi (Katja Saari) on tehnyt minulle nyt kolmatta vuotta fysiikkaharjoitteluohjelmat. Totta kai aina otetaan jotain pientä uutta mukaan ja kokeillaan uusia juttuja, mutta harjoittelun peruspalikat ovat pysyneet aika samanlaisina. On edetty paljon sellaisen fysiikkaharjoittelun kautta, mikä on osoittautunut parin viime vuoden aikana itselle toimivaksi. Lajipuolella on myös edetty aika peruspalikoilla.
Lukkaripelissä totta kai joka kauden jälkeen sitä miettii, että missä asioissa haluaa olla seuraavalla kaudella parempi. Esimerkiksi väistöä on hinkattu pari talvea kuntoon ja siihen on nyt panostettu enemmän. Tarkoitus olisi saada se entistä paremmin tuotua myös itse peliin.
Mitä ihmettä tarkoittaa väistöharjoittelu?
Siinä haetaan optimaalisuutta, että ei mennä liian kauaksi syöttölautasesta syötön jälkeen. Pyritään siihen, että jalkojen paikka olisi mahdollisimman optimaalinen, josta olisi sitten helpointa lähteä pallon perään. Milloin siirrät katseen lyöjään jne.
Tämähän kuulostaa aivan hifistelyltä – näinkö pieniksi atomeiksi tämä syöttöpuuhakin on pilkottu?
No se saattaa kuulostaa siltä, mutta sitten kun väistön saa osumaan kohdalleen, niin se tuo aika paljon lisää myös pienten lyöntien hakuun.
Kyllä-kyllä, ymmärrän. Miltä tuo väistö on tuntunut talven peleissä?
Hyvään suuntaan on menty, mutta ei se vielä valmis ole. Kyllä se tuntuu kuitenkin paremmalta kuin aikaisempina vuosina. Uskon, että se tulee sieltä.
No mielenkiinnolla kyllä seurataan kesällä sinun väistöliikkeitäsi! Onko lukkaripelissä samoin kuin muussakin pelaamisessa, että joitakin joukkueita vastaan on vain vaikeampaa lukkaroida?
Totta kai on haastavampaa pelata esimerkiksi joukkuetta vastaan, jolla on hyvä kaaripeli. Silloin on aivan turha syötellä tiettyjä vääriä, koska tietää, että ne otetaan pois. Näitä joukkueita ovat esimerkiksi viime syksyn välieräjoukkueet – jo niin pitkälle pääseminen edellyttää hyvää kaaripeliä. Myös joidenkin pelinjohtajien tyyliin pääsee paremmin kiinni kuin toisten.
Kuva Foto-Antti / Jyrki Röppänen
Otit jälleen viime kesänä mielettömän määrän kärpäsiä vastustajien etenijöistä. Kuinka helppoa tai vaikeaa on lukea pelinjohtajan merkkiä, että nyt mennään..?
Osittain tämä perustuu siihen, että olen ennakkoon katsonut pelejä ja etenemisille on laskettu jokaisen pesätilanteen mukaan todennäköisyyksiä. Esimerkiksi koska mennään lentomerkillä tai koska edetään 0-2 –tilanteessa tai koska on otettu yllätysottoja kotiin. Tämä on siis osin todennäköisyyksiä vastaan pelaamista. Huippupelipäivänä itselle myös usein tulee sellainen intuitio, että nyt olisi taktisen väärän paikka, eli aina ei suinkaan mennä noiden todennäköisyyksien mukaan. Takatilanteessa kannattaa kyllä antaa aina välillä vääriä – sillä pitää vastustajan pelinjohdon varmasti varpaillaan.
Kuinka paljon seuraat pelinjohtajan merkkiä – pystyykö sitä paljastamaan pelin aikana?
Aika vähän tulee suoraan katsottua etenijälle annettua merkkiä. Varsinkin vaihtotilanteissa siinä on niin monta liikkuvaa asiaa, että tempo katoaa täysin, jos alat katsomaan vain merkkiä. Jos esimerkiksi nykäisen enkä vielä syötä, niin usein katson Nallen merkkiä, että muuttuuko se. Suoraa vastustajan merkin seuraamista on siis aika vähän.
Sisäpeliroolisi on perinteisesti ollut pieni. Joko ensi kesänä nähdään runkosarjassa ensimmäinen kunnari – pudotuspeleissähän siihen jo olet pystynyt?
Hah – no sanotaan että jos tulee hyvä paikka ja hyvä keli, niin sitten ehkä (nauraa lähes katketakseen). Sisäpeliin ei treeneissä hirveästi ole viime vuosina panoksia laitettu. Olen pyrkinyt vain siihen, että sisäpelissä saisin mahdollisimman hyvin hoidettua ne tilanteet, mitä eteen tulee. Varsinkin talviharjoittelussa sisäpeliin ei paljoakaan käytetä aikaa. Näin on menty myös tänä talvena. Matkapelaajana ei muutenkaan paljoa käydä yksin verkkoon lyömässä.
Lukkarin roolissa treenaaminen on vissiin aika yksinäistä puuhaa?
Olen kyllä päässyt täällä treenaamaan akatemian kanssa ja Mäkelän Ellahan muutti myös tänne Seinäjoelle opiskelemaan viime syksynä eli sitä kautta kyllä täällä seuraakin on ulkopelitreeneihin. Kun oma puoliso pelaa myös, niin aika paljon sitä mennään yhdessäkin treenaamaan. Toisaalta tykkään myös treenata yksin, enkä koe sitä millään tavoin raskaaksi. Syöttötreenit tehdään kuitenkin aina eri ajalla kuin oman joukkueen treenit. Siihen on tottunut.
Kun katselee otteitasi pelikentällä katsomosta käsin, niin olet kova tsemppari ja elät peleissä aina kovalla tunteella mukana. Mutta minkälainen koppipelaaja on Mari Mantsinen?
Varmaan aika samanlainen kuin peleissä. harvoin minä siellä kopissa hiljaa istun. Jos on sanottavaa, niin saan kyllä suuni auki.
Onko sinulla minkälaisia odotuksia omasta pelistäsi tälle kaudelle?
Kyllä minä odotan, että kun viime kausi oli itselleni henkilökohtaisesti paras, niin kyllä mie ootan että taso siitä vielä pikkusen nousee. Kun saa vielä nuo pienet palaset loksahtamaan kohdilleen mitä tässä talven aikana on harjoiteltu, niin kyllä mie ootan parasta kautta mitä olen koskaan pelannut.
Kuulostaa erittäin hienolta! Kirittätrissä on myös kasvamassa erittäin kova uusi lukkarisukupolvi, kun meillä on B-tytöissä Ronja Salmela ja C:ssä Liinu Havukainen. Minkälaisia ajatuksia sinulla on heidän pelaamisestaan?
Liinulta en ole nähnyt kuin muutamia yksittäisiä hetkiä peleistä, mutta molemmat ovat todella lupaavia ja ovat todellakin valmiita tekemään töitä kehityksensä eteen. Halu kehittyä on lukkarille tärkeää, koska syöttötreenit pitää aina vetää yksin. Kovaa päätähän tuo syöttäminen myös vaatii – ei se aina ole kivaa ja helppoa. Siinä vaiheessa kun niitä haastavia hetkiä tulee, niin se kysyy luonnetta. Molemmat ovat kyllä näyttäneet, että luonnetta löytyy. En näe mitään estettä, etteikö molemmista voisi tulla huippulukkareita.
Teillä on vissiin aika kovan luokan valmennus lukkareiden taustalla?
Supi on siinä nyt ollut Superin lukkarivalmentajana kolmatta vuotta, aikaisemmin Juhani Lehtimäki pari vuotta. Mattias Kitola ohjaa sitten Ronjan ja Liinun harjoittelua. Hän on konsultoinut myös vielä pelaavia mieslukkareita ja hakenut sieltä oppia lukkarivalmennukseen.
Pesäpallon somealustoilla on välillä ahkeraankin keskusteltu pesäpallosääntöjen ns. harmaista alueista – maskipelaamisesta, estämisestä jne. Miten lukkari kokee tällaiset tilanteet?
Kyllä nämä ovat yksiä niitä pesäpallopelin hienouksia. Samoinhan lukkari hakee rajoja sille kuinka matalan voi syöttää ja kuinka pitkä syöttöasennon tulee olla, ja kuinka pitkä syöttöliikkeen pitää olla. Nämähän vaihtelevat jonkin verran tuomarista riippuen. Sama liittyy maskipelaamiseen, toki sillä edellytyksellä, että mitään vaaratilanteita ei saa tulla. Useinmiten estämiset ovat kuitenkin tahattomia. Usein käy niin, että ei ehdi alta pois tai liikkuu väärään suuntaan.
Sinä olet tuleva röntgenhoitaja – missä vaiheessa opinnot ovat?
Olen suorittanut 2 vuoitta näitä opintoja. Ihan aikataulussa etenee, mutta ajoittain on kyllä ollut hyvin haastavaa tämä opiskelun ja urheilun yhteensovittaminen. Vähän on järkytyksenä tullut itselle se, miten vähän koulun puolesta on joustettu tai tuettu urheilemista. Haastavia hetkiä on välillä ollut, mutta aikataulussa olen toistaiseksi pysynyt. Itse opinnoista ja työharjoittelusta olen kyllä tykännyt päästä näkemään mitä se oikea työ sitten aikanaan tulee olemaan.
Kesä taitaakin sitten mennä pelkästään pesäpallon merkeissä?
Kyllä menee, ilman muuta. Kouolussa ensi joulun jälkeen saisi jo tehdä sijaisuuksia opintopisteiden puolesta, mutta saa nähdä ehtiikö niitä tekemään. Työ sote-alalla on kuitenkin aika intensiivistä, joten se vie aika paljon voimia, jos on päivän töissä. Parempi se on nyt keskittyä vielä vain pelaamiseen, jotta saa palauduttua riittävästi treenejä ja pelejä varten.
Kiitos paljon Mari haastattelusta. Seuraamme kesällä silmä kovana väistöliikkeitäsi kentällä. Koitahan pysyä terveenä ja toivotaan onnea alkavalle kaudelle!
Kiitos!
Kummiyritykset
#uuttakohti #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #pesis100
