fbpx

KirittäretTalentin harjoituspeliviikonloppu oli onnistunut tappioista huolimatta

Kirittärien superpesisjoukkueen lisäksi KirittäretTalent pelasi myös hallipelejä Seinäjoen Mailajusseja vastaan.

Urheilussa on totuttu yleensä siihen, että kun pelataan, niin pelataan aina voitosta. Harjoituspelit eivät oikein sovi tähän ortodoksiseen kaavaan, koska niissä testataan erilaisia pelillisiä asioita. Pelataan normaalista poikkeavilla kokoonpanoilla ja saatetaan jopa pelata eri sarjatasolla olevia joukkueita vastaan, jotta saadaan kovia pelejä ja osoitetaan pelaajille mitä toisella sarjatasolla pelaaminen vaatii. Harkkapelejä pelataan, jotta valmennusjohto saa lisäinformaatiota pelaajista ja pelin kehittämisen osa-alueista.

Tältä pohjalta lähti Kirittäret Talent pelaamaan viikonlopun harjoitusotteluita Seinäjoelle. Joukkue koostui ensisijaisesti Kirittärien Suomensarjan joukkueesta, sillä Kirittärien edustusryhmä, johon kuuluu seuran 20 parasta naispesäpalloilijaa, pelasi samanaikaisesti omia harjoituspelejään.

La 22.01.2022 kokoonpano
Su 23.01.2022 kokoonpano

Lauantaina tuli niukka tappio SMJ:n B-tytöille, sunnuntaina vastassa oli SMJ:n pääosin Superpesispelaajista koostuva joukkue, ja siinä pelissä joukkueiden iso tasoero näkyi myös selvemmin tulostaululla. Talentin päävalmentaja Mattias Kitola oli kuitenkin tyytyväinen leiriviikonlopun antiin.

– Itselleni jäi hyvin positiivisia ajatuksia ennen kaikkea sunnuntain pelistä. Näimme tämän ennen kaikkea mahdollisuutena, sillä monet pelasivat ensimmäistä kertaa Superpesisjoukkuetta vastaan ja monilla myös tavoitteet ovat Superpesiksessä. Pelaajat näkivät millä tasolla ollaan tällä hetkellä itse ja missä on Superpesiksen taso. Eihän tätä peliä lähtökohtaisesti voittamaan lähdetty. Vaikka tulostaululla oli isot numerot, niin lähdimme kuitenkin pelaamaan aktiivista ulkopeliä, sisällä haettiin omien suoritusten kautta sitä sapluunaa eikä niinkään pelattu tulosta. Pelasimme joka jakson ja kotarit suoritusta kerrallaan ja saimme paljon informaatiota. Itselle jäi erittäin hyvä kuva reissusta, että se kannatti tehdä.

– Monille heräsi varmasti ajatus, että tuolla on se taso mihin pitäisi pyrkiä ja tästä lähdemme sitten miettimään joukkue- ja yksilötasolla miten tuolle tasolle päästään. Sisäpelissä jäimme aika pienelle tänään, sillä tuon tason joukkue ei anna mitään ilmaiseksi. Yritimme paljon oikeita asioita, vaikka osumat eivät aina olleet toivottuja. Kuitenkin kun pitkässä juoksussa yritämme oikeita asioita, niin se tuo lopulta myös halutun lopputuloksen. Kopinnostopaloja tuli ja muutamia merkkivirheitä, mutta sisäpelissä oli joitain tosi kirkkaitakin välähdyksiä. Ulkopeliä pitää vähän tarkemmin katsoa videoilta. Ainakin saimme paljon materiaalia ulkopelistä, kun pelasimme pitkään ulkona ja monet myös uusilla pelipaikoilla. Itselle oli myös paljon uusia pelaajia siinä mielessä, että en ole heidän tekemistään pystynyt vielä isolla kentällä tarkastelemaan. Totta kai meille tuli ulkona virheitä, joita ei saisi millään sarjatasolla tulla, mutta näitä tässä sitten täsmennellään.

– Saimme paljon suorituksia etukenttä/polttolinja-akselille, joten voimme vähän kellottaa aikoja tietyille suorituksille. Ykkösmittari ei ollut meille tänään se, että tuleeko palo vai ehtiminen, vaan että saamme harjoiteltuja ja mitattavia lajisuorituksia. Tätä kautta saamme mitattua sitä millä tasolla meidän suoritustaso menee.

– Ensi viikonloppuna pidämme leirin Talentin kanssa perjantaina ja lauantaina. B-tytöt pelaavat sunnuntaina harjoituspelin Lapuaa vastaan. Kolmen viikon kuluttua pelaamme Haminan Ykköspesisjoukkuetta vastaan ja siitä viikko eteenpäin pelaamme Lappeenrannassa PesäYsejä vastaan. Helmikuun loppuun mennessä saamme kolme peliä Talentille ja neljä peliä B-tytöille, jotka pelaavat kuun lopulla oman Halli-SM alkuturnauksensa. Talentin osalta osani viuhkassa oli tässä. Juha Mäkelä jatkaa tästä Talentin kanssa, sillä hän on myös kesällä meidän Ykköspesisjoukkueen pelinjohtaja. Minä puolestani jatkan tästä eteenpäin B-tyttöjen viuhkassa.

KirittäretTalent pelaa B-tyttöjen halli-SM alkuturnauksensa Lapualla 26.02.2022 vastustajinaan Lapuan Virkiä, Ylivieskan Kuula ja Siilinjärven Pesis.

#uuttakohti #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #elämänenergiaa #pesis100 #kirittarettalent

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös