fbpx

Kirittäret historiallisesti B-tyttöjen finaaliin ylivoimaisella esityksellä

Kirittäret ei jättänyt hallitsevalle Suomenmestari Kempeleen Kirille minkäänlaisia mahdollisuuksia Hippoksella, vaan meni finaaleihin hyvillä lyönneillä ja loistavalla ulkopelillä.

Kirittäret järjesti jo toisena päivänä kotiyleisölle voitokkaan välieräkamppailun. Eilen olivat asialla naiset, tänään B-tytöt. Ja tänään panoksia oli yllin kyllin: voitolla Kirittäret ratkaisisi sarjan ja menisi ensimmäistä kertaa seuran historiassa B-tyttöjen finaaleihin.

Viikko sitten Kempeleessä pelattiin aina 2-jakson loppuun asti tasapäisesti voitosta, mutta tänään Kirittäret oli päättänyt katkaista sarjan ja se tapahtui erittäin näyttävällä tavalla. Kirittäret oli varsinkin toisella jaksolla selvästi vastustajaansa paremmin pelin päällä: päättäväinen mailassa ja ulkokentällä pelattiin rauhallisesti Kempeleen harvat tilanteet pois.

Avausjakson alku oli vielä molemmilla joukkueilla tunnustelua – molemmat saivat yhden 3-tilanteen, josta ei kuitenkaan juoksuja tullut. 2. vuoroparissa Kirittäret teki nopeasti Kempeleen etenijöistä palot ja tasoittavalla sisävuorolla Venla Vapaavuori – yksi illan suurista tähdistä – löi 3-puolelle väliin ja Kirittäret meni 1-0 johtoon. Ensimmäisellä jaksolla (kuten koko ottelussakin) Kirittäret teki fiksusti takapaloja ja nakersi siten KeKin sisäpeliä koko ajan. Avausjaksolla ei enempää juoksuja nähty ja Kirittäret vie 3-tilanteet 3-2.

Toisen jakson alkuun Kirittäret teki kärjestä yhden palon ajolähdön Venla Vapaavuorelle, joka löi jälleen Kirittäret 1-0 johtoon. Kirittäret pelasi koko toisen jakson erittäin hyvää ulkopeliä, eikä Kempeleelle annettu isommin tilanteita kuin vasta jakson lopulla. Kirittäret sen sijaan nakutteli juoksuja tasaiseen tahtiin, nähtiinpä Hippoksella taas yksi kunnarikin, kun Elsa Nyman löi aivan 2-nurkasta pallon läpi vieden Kirittäret 2. vuoroparissa 2-0 johtoon. Jakson voittojuoksu kuvaa joukkueiden tunnetilan eroa: Elsan kunnaria seuranneesta ajolähdöstä Venla Vapaavuori löi välilyönnin kakkospuolelle, jossa polttajan ja kopparin kommunikaatio petti kumpi lähtee ottamaan, joten pallo putosikin väliin ja Elsa kiisi tuplajuoksun tilanteeksi 3-0. Takakentältä pallo heitettiin sitten ykköselle, mutta sielläpä ei ollutkaan vastassa ketään pelaajaa, vaan pallo päätyi verkkoihin. Tämän huomasi myös Elsan takana edennyt Oona Kinnunen, joka samalla tykitti kolmoselta niukasti kotiin ehtien 4-0 KeKiin sekunniksi nukahtaessa kuka hakee palloa. Tässä vaiheessa Kempeleen selkäranka taisi viimeistään jo notkahtaa, kun edes yksittäinen pajatson tyhjennys ei KeKille olisi riittänyt pakolliseen jaksovoittoon. Kolmannessa vuorossa Kirittärien ykköskärki tehtaili kaksi juoksua ja kirsikkana kakun päälle 4. aloittavalla Kirittäret teki vielä palottoman ajolähdön, josta lopulta Venla Vapaavuori löi etupelaajan yli kopparille ja Elsa Nyman toi tilanteeksi jo 7-0.

Tasoittavalla Kirittärien ulkokenttä teki vastustamattomasti pian kaksi paloa taululle. KeKin lyöntivoimainen kärki teki kavensi kovilla lyönneillä vielä tilanteeksi 7-2, mutta enempään se ei riittänyt, vaan Kirittäret marssi B-tyttöjen Superpesiksen finaaleihin suoraan jakso- ja otteluvoitoin 2-0.

Kirittäret B-tytöt voitokkaan välieräsarjan jälkeen

Mitkä olivat pelinjohtajan ensimmäiset tunteet, kun finaalipaikka ratkesi, Mattias Kitola?

Kun pääsimme 4. vuoroparissa jo 7-0 johtoon, niin kyllä ne suurimmat tunteenpurkaukset tulivat varmasti silloin. Kun Kempele tuli viimeisen kerran sisälle, kyse oli vain siitä miten fiksusti homma hoidetaan loppuun. Kaverilta tuli erittäin hyvä 2-rajaleikkuri, josta Jääskeläisen Ella teki kyllä kovan pelisuorituksen ja otti meille sen kolmannen palon. Kahden palon tilanteessa painotin vain pelaajille, että se palo täytyy käydä tekemässä eli se ei tule ilmaiseksi.

Minkälaisella pelillä tänään voitto otettiin?

Pelasimme varmaankin kauden parhaan ulkopelin oikeaan paikkaan. Talvella tehty työ ulkopelissä kantaa nyt hedelmää varmuutena räpylässä, pelattiin KeKiltä oikeita lyöntejä pois. Puolivälierissäkin oltiin hyvin pallossa, mutta kaverille annettiin omilla räpylän häpläyksillä ja harhaheitoilla siimaa. Tänään näitä virheitä ei juurikaan tullut. Tytöt tekivät kovia suorituksia ulkokentällä ja olivat rauhallisia ja huolellisia. Kovasti on koitettu painottaa sitä, että keskittymisen pitää olla aina siinä seuraavassa hetkessä ja siinä onnistuimme tänään erinomaisesti.

Ei lähdetty katkaisemaan ottelusarjaa, vaan pelaamaan hyvä peli. Laitettiin tunnetilassa kaikki tiskiin ja pelattiin pikkaisen rennommin kuin KeKi. Vaikka tämä on tulosurheilua, niin ollaan muutenkin lähdetty ennen kaikkea kehittämään omaa peliä. Oman hyvän pelin kautta tulee sitten se tulos.

Minkälaisilla askelmerkeillä joukkue lähtee tästä finaalipeleihin?

Huomenna pelaajilla on palauttava treeni ja ylihuomenna täysi lepopäivä. Kyllä tätä finaalipaikkaa saa nyt makustella pari päivää. Omia askelmerkkejä katselen vasta sitten, kun naisten välieräsarja on ohi, huomenna tiistainahan lähdemme Kauppiin neljänteen naisten välierään. Kun saimme sarjan heti kahdessa pelissä poikki, niin loppuviikosta on hyvää aikaa vielä laji- ja fysiikkaharjoittelulle. Mitään uutta ihmeellistä ei olla enää peliin tuomassa, nyt koitetaan vain säilyttää tämä vire ja peli-ilme.

B-tyttöjen kapteeni ja joukkueen parhaana palkittu peräti 5 juoksua lyönyt jokeri Venla Vapaavuori oli iloinen voitetun välieräsarjan jälkeen

Mahtava fiilis, ihan huippua! Roihupeleihin saatiin jo hyvä fiilis ja siitä ollaan jatkettu. Vaikka ennen peliä oli paljonkin jännitystä ilmassa, niin jännitettiin hallitusti eikä mennyt jännitys tai latautuminen yli. Jokerina on ollut hienoa seurata myös ulkopeliä, todella luottavainen fiilis ulkopeliin. Ensimmäisen jakson voiton jälkeen oltiin kyllä rennommalla tunteella kuin KeKi.

Lyönti on ollut kauden edetessä erinomaisesti kepissä, mikä on ollut oman loistovireen takana?

Kova työ. Hyvin osuvan lyönnin takana on paljon treeniä, niin on alkanut osumaan! Muutenkin on mahtava ja sitkeä joukkue, on ollut hieno olla mukana tässä kävi finaaleissa sitten ihan miten tahansa!

Kempeleen Kirin pelinjohtaja Jarkko Sillanpää otti selkeän toisen jakson jälkeen tappion kohtuullisen rauhallisesti.

Tehtiin vähemmän virheitä kun ensimmäisessä välieräpelissä kotona, mutta Kirittäret teki todella vähän virheitä erityisesti ulkopelissä. Kirittäret on päässyt pudotuspeleissä jo Roihua vastaan flow-tilaan ja toivottavasti pystytte säilyttämään tuon saman myös finaaleihin! Meidän oma sisäpeli oli kovin jäykkää, ensimmäisen jakson tappio taisi tuoda lisää puristusta mailaan. Ensimmäisen välierän toinen jakso oli jo meidän hallussamme, mutta hävittiin se kalkkiviivoilla ja se ehkä painoi edelleen meillä takaraivossa.

Loppuottelut pelataan myös paras kolmesta -järjestelmällä eli kahdella voitolla B-tyttöjen Superpesiksen mestariksi. Vastustaja ratkeaa myöhemmin otteluparista Porin Pesäkarhut – Rauman Fera, missä Fera johtaa ottelusarjaa voitoin 1-0. Mikäli Pori menee finaaleihin, niin kotietu on Porilla, Feran voittaessa kotietu on Kirittärillä. Pesäpalloliiton alustava pelipäivät ovat ti 14.09., to 16.09. ja tarvittaessa ke 22.09., mutta pelipäiviin voi tulla vielä muutoksia.

Ottelun tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/42226

#yhdessähuipulla2021 #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #elämänenergiaa

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös