Kirittärille välieräpaikka katkolla lauantaina
21.8.2015 Kirittäret on kukistanut nyt kaksi kertaa Mansen Räpsän naisten superpesiksen puolivälierissä ja on voiton päässä välieristä. Ensimmäistä kertaa paikka mitalipeleissä on katkolla jo lauantaina Jyväskylän Hippoksella pelattavassa ottelussa.”Lauantaina on ensimmäinen mahdollisuus ja tottakai silloin pyritään ottamaan se tarvittava kolmas voitto. Mutta ajatus ei saa karata yhtään liian kauas, välillä meille on hieman käynyt niin […]
21.8.2015
Kirittäret on kukistanut nyt kaksi kertaa Mansen Räpsän naisten superpesiksen puolivälierissä ja on voiton päässä välieristä. Ensimmäistä kertaa paikka mitalipeleissä on katkolla jo lauantaina Jyväskylän Hippoksella pelattavassa ottelussa.”Lauantaina on ensimmäinen mahdollisuus ja tottakai silloin pyritään ottamaan se tarvittava kolmas voitto. Mutta ajatus ei saa karata yhtään liian kauas, välillä meille on hieman käynyt niin näissä kahdessa ottelussa Mansea vastaan. Joukkueemme on kuitenkin osoittanut hyvää paineensietokykyä ja kärsivällisyyttä, esimerkiksi torstain nousu 4-0 – tappiotilanteesta jaksovoittoon ensimmäisellä jaksolla oli kova suoritus”, Kirittärien pelinjohtaja Nalle Viljanen sanoo.Pelinjohtaja Viljasen videohaastettelu (youtube)Kolmas puolivälierä Kirittäret – Mansen Räpsä pelataan lauantaina klo 15.00. |
Viimeaikaisia uutisia