Kirittäret tyrmäsi Tahkon Leidit

11.6.2018

Lähi-Tapiolan ottelun vakuuttavimpana pelaajana palkittu Eeva Mäki-Maukola.


Kuva Foto-Antti
Lähi-Tapiolan ottelun vakuuttavimpana pelaajana palkittu Eeva Mäki-Maukola. Kuva Foto-Antti

Kirittäret - Hyvinkään Tahko 2-0 (10-0, 7-0)

Riuskaotteiset emännät näyttivät Hippoksella kaapin paikan ja laittoivat kuriin ja nuhteeseen vierailulla olleet leidit. Kirittärillä oli rutkasti enemmän puhtia pöksyissä ja ruista hihassa ja se oli odotetusti Hyvinkäätä vahvempi päivän koitoksessa. Yli 1000 katsojan kotiyleisö ei ollut nähnyt vastaavaa ryöpytystä kotiluolassa vuosikausiin, kun Tahkon Leidit poistui areenalta kotimatkalle rumat 2-0 (10-0, 7-0) numerot niskassaan. Vierasjoukkue ei saanut kahdeksasta 3-tilanteesta ainuttakaan juoksua, mikä kertoo Kirittärien erinomaisesta ulkopelistä. Eikä ruutia säästetty sisälläkään.

Kirittäret rykäisi avausjaksolla heti avausvuoroparissa viiden juoksun arvoisesti. 5-0 -tilanteen jälkeen tilanne hieman rauhoittui ja Hyvinkää sai loppujakson aikana jopa viisi kotiutustilannetta. Jyväskyläläisten ulkokenttä pelasi nimenomaan takatilanteissa nyt loistavasti ja mm. lyöjätilaston nelonen Pauliina Harinen jätettiin joukkueensa tavoin tylysti nollille. Kirittärien pelinjohdolla oli mielenkiintoinen kokeilu, jossa Emma Nieminen oli siirretty etulukijan paikalta takalukijaksi ja Eeva Mäki-Maukola hoiti etulukijan paikkaa. Hyvin toimi tämäkin. Toisella jaksolla tyydyttiin keskimäärin pariin juoksuun per vuoropari. Jännitettävää ei yleisöllä ollut siitä kumpi voittaa, vaan kuinka monta juoksua tehdään. Kirittäret vei kolmostilanteet 28-8.

Ylivoimaisessa pistevoitossa jotkut Kirittärien pelaajat saivat nostetta ennen kaikkea henkisellä tasolla, toiset taas kohentelivat asemiaan tilastoissa. Tehokkaimpina mailassa olivat Eeva Mäki-Maukola (4 lyötyä/2 tuotua/9 kärkilyöntiä), kauden toisen kunnarinsa lyönyt Emma Nieminen (1+2/2/10) sekä upeasti neljä kertaa kotiuttanut ja varmasti Superin ensimmäistä tuotua juoksuaan ainakin korvien välissä villisti tuulettanut Saana Sumén (4/1/9). Kirittärien lahjakas 15-vuotias (ja vielä siis C-junioreihin mahtuva) Venla Karttunen pelasi ennakkoluulottomasti ja osoitti todellisen pelinaisen elkeitä heti ensimmäisessä naisten Superpesisottelussaan. Jaloistaan vikkelä ja päästään viileä Kirittärien oma kasvatti siirsi kahdesti kakkostilanteessa kärkeä eteenpäin ja nosti kopit varmasti silloin, kun niitä tarvittiin. Huikea debyytti!

Lähi-Tapiolan ottelun vakuuttavimpana pelaajana palkittiin kahdesti Hyvinkään ulkokentän puhkaissut uransa parasta kesää pelaava Eeva Mäki-Maukola. EriKeeper-liimanäpiksi valittiin jo toistamiseen Laura Toikkanen, joka onnistui myös kertaalleen kotiutuksessa. Hyvinkään parhaana palkittiin kuusi kärkilyöntiä saalistanut Lotta Vahvelainen. Virpi Hukka vahvisti johtoaan etenijätilastossa neljällä tuodulla. Emma Nieminen siirtyi tilastokakkoseksi niin kärkilyönti- kuin tehopistetilastoissakin ja Ella Korpela jatkaa kovaa peliputkea nousten sekä etenijä- että kärkilyöntitilastoissa sarjan Top 3:een.

Nalle Viljanen sai lauantai-iltana akuutin umpisuolentulehduksen ja hänet leikattiin sunnuntaina iltapäivällä Jyväskylässä. Pelinjohtajaksi siirtyi pikakomennuksella Petri Kaijansinkko ja B-tyttöjen Riina Kankaanperä debytoi kakkospelinjohtajana. Lähtökohtatilanne otteluun ei siis ollut helppo joukkueelle. Kaijansinkko olikin helpottunut pelin jälkeen joukkueensa kovasta suorituksesta.

- Nallen sairastuminen tuli niin nopeasti, että vaikka itsellänikin on lähes 600 pelin Superpesiskokemus pelinjohtajana, peliin lähtö ei ollut helppoa. Tämä oli nimenomaan henkinen voitto joukkueelta: kaikki tukivat läpi ottelun toinen toistaan, jokainen hoiti oman ruutunsa ja kokonaisuus oli hyvin hallussa. Hoidimme jaksojen alut sisäpelissä hyvin ja ulkokenttämme oli tänään terästä. Saimme laajalla rintamalla onnistumisia ja muutamille pelaajille peli oli varmasti myös itseluottamuksen kannalta tärkeää. Yksittäisistä pelaajista haluaisin silti nostaa esiin Venla Karttusen. Ensimmäinen Superin peli ja ei tytöllä kyllä päätä huimannut. Hän oli kylmän viileä ja valmis tekemään heti ratkaisevia siirtoja. On kyllä ison pelurin ainesta.

Sarjan kärki on tasaisempi kuin koskaan 2000-luvulla. Kärkijoukkueita Tampere – Jyväskylä – Pori erottaa vain yksi piste. Takana tulevat myös hyvässä tuntumassa Lapua ja Kempele. Kirittärien kova peliviikko jatkuu Hippoksella jo keskiviikkona Lappajärven Veikkoja vastaan.