Kirittärien tyttöjen Superpesisjoukkue ylempään jatkosarjaan

4.6.2018

Kirittärien b-tytöt varmistivat paikkansa tyttöjen superpesiksen ylemmässä jatkosarjassa voittamalla alkusarjan toiseksi viimeisessä ottelussaan Kankaanpään vieraissa jaksoin 2-0. Joukkue on voittanut alkulohkossa pelaamistaan kuudesta ottelustaan viisi ja hävinnyt vain yhden. 

Kirittäret sijoittunee alkulohkon toiseksi lohkon voittavan Rauman jälkeen. Alkulohkon viimeisellä kierroksella ensi maanantaina Kirittärien b-tytöt matkaavat vielä Hämeenkyröön. 


Tyttöjen superpesiksen ylemmässä jatkosarjassa pelaavat kaksi parasta jokaisesta neljästä alkulohkosta. Tämän lisäksi alkulohkon kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneista joukkueista ylempään jatkosarjaan pääsee neljä parasta joukkuetta ristikkäisotteluista. Ylempi jatkosarja alkaa juhannuksen jälkeen ja se pelataan kahdessa kuuden joukkueen lohkossa. Näiden lohkojen parhaat seuloutuvat pudotuspeleihin.


Kirittärien b-tytöt ovat selviytyneet 12 parhaan joukkoon jo kuutena vuotena peräkkäin. 


– Seuran kannalta tämä putki on erinomainen osoitus hyvästä ja laadukkaasta tekemisestä pitkällä ajalla. Tämän vuoden joukkueen -99 syntyneiden runko on ollut hyvässä valmennuksessa ihan pienestä pitäen ja rutiinitaso on hyvä. Lisäksi joukkue on täydentynyt viime vuosina nuoremmilla lahjakkailla junioreillamme. Meillä on hyvät mahdollisuudet menestyä tällä kaudella, mutta pelaajien kehittyminen ja valmentaminen kohti naisten superpesistä on myös tärkeää, sanoo Kirittärien seurajohtaja ja toisena pelinjohtajana b-tytöissä toimiva Petri Kaijansinkko.

 
B-tyttöjen ykköspelinjohtajana ensimmäistä kauttaan nyt toimiva Joni Karppanen on luonnollisesti tyytyväinen ylemmän jatkosarjan paikasta. 

 

– Tytöt ovat tehneet hyvin hommia jo pitkään ja nyt saadaan kovia pelejä kauden loppuun saakka. Hieno juttu että paikka kahdentoista parhaan joukossa varmistui jo tänään. Päästään harjoittelemaan entistä kovemmin ennen jatkosarjan alkua, Karppanen tuumii. 


Myös naisten superpesisjoukkueen tulevaisuuden kannalta b-tyttöjen menestys on tärkeä asia. Jo menneenä talvena muutama pelaaja b-tyttöjen joukkueesta oli mukana naisten harjoitusryhmässä ja naisten pelinjohtaja Nalle Viljanen näkeekin pelaajien tulevaisuuden valoisana. 

 

– Lahjakkaita pelaajatyyppejä, jotka ovat oppineet harjoittelemaan ja kehittämään itseään entistä enemmän viimeisten vuosien aikana. Superpesisjoukkueen tulevaisuuden rakentamiselle on tärkeä seikka se, että nuoret saavat kovia pelejä riittävästi jo ennen superpesistasolle nousemista, Nalle toteaa. 
 

 

Lisätietoja

Petri Kaijansinkko
pete.kaijansinkko@icloud.com 
0400540977